Kuulumiset


Aika on vierähtänyt edellisestä postauksesta ihan vahingossa. Syksy on tuonut mukanaan väsymistä ja tuntuu, ettei blogille ole löytynyt aikaa. Täällä kuitenkin ollaan hyvissä kantimissa. Suuria muutoksia elämään toi paluu työelämään viime viikolla

Etätyö Tampereelle on lähtenyt mukavasti sujumaan ja pääsee välillä fiilistelemään Tamperettakin. Pojat viihtyvät vielä M:n kanssa joulukuun kotona ja tammikuusta poikia odottaa paikka mukavan tuntuisessa perhepäiväkodissa.

Pikkuveikka on kasvanut hurjasti. Kävelee ja juokseekin jo. Sanoja tulee päivä päivältä lisää: "äiti!" "puu(r)oo", "kato, kato" jne.

Isompi veikka on viihtynyt kerhossa ja muskarissa. Tuntuu kaipaavan ikäistään leikkiseuraa. T puuhastelee myös paljon piirtämisen, värittämisen, rakentelujen ja palapelien parissa. Uhmaa löytyy edelleen, mutta ehkä T:kin on jo tasoittumaan päin. T:n kanssa on ollut haasteita etenkin nukkuumaanmenojen kanssa ja sitä on joutunut monesti pysähtymään ja pohtimaan omia kasvatustapojaan ja toimintasuunnitelmia, kuinka arki lähtisi taas sujumaan entistä mutkattomammin. Haasteet ovat olleet varmasti vähintään yhtä kasvattavia meille vanhemmille kuin T:lle itselleenkin.

Nyt joulua odotellessa. T kysyy harvase päivä, joko se joulupukki tulee!?

Ehkä saan vielä joku päivä laitettua hieman jouluisemmatkin kuvat koneelle. Tässä vielä syksyn ihmettelyä lokakuulta.


Kommentit

  1. Kiva kuulla teistä! Pojat ovat kasvaneet valtavasti. :)

    VastaaPoista
  2. 1xbet korean - Legalbet.co.kr
    The 1xBet korean 1xbet online sports betting site is licensed and licensed by the Curacao Gambling Commission under various choegocasino laws. The site has some unique 바카라 features which

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Täydellinen pippurikastike