perjantai 31. lokakuuta 2014

"Ruualla ei leikitä"


Ruoka on minulle vakava asia. Ollessani aikanaan vuoden koulunkäyntiavustajana minut sai kiehuksiin lasten nirsous (ei todellakan kaikkien, mutta usean!). Eikä eniten se, etteivät lapset tuntuneet tykkäävän mistään muusta kuin ranskanperunoista ja nakeista, vaan se että se kehdattiin kuuluttaa ääneen vielä keittäjän kuullen. "Mä en tykkää tästä, enkä tuosta..."

Minua kiehutti se, etteivät lapset tuntuneet arvostavan ruokaa ollenkaan. Mitä hienompi ateria, sitä enemmän valitusta. Ja koululla oli vielä uskomattoman hyvät ruuat, ei mitään teollisuusmättöä. Taisin siitä kerran jos toisenkin suuni avata närkätyksissäni.

Toivoisin voivani opettaa lapseni arvostamaan sitä, että meillä on ruokaa, mitä syödä ja löytävän makujen rikkauden. Eräs ystäväni muistuttaa minua aina välillä huvittuneena kerran lausahtamastani sanonnasta: "Olisi kauheata, jos ei tykkäisi jostain hyvästä ruuasta."


Olen pohtinut viime aikoina sanontaa: "Ruualla ei leikitä". Se on minulle kotoakin hyvin tuttu ja sanon sitä välillä lapsillenikin. Kuitenkin sallin T:n myös leikkiä ruualla ruokapöydässä silloin tällöin. En salli ruuan pilaamista tai heittelyä, mutten aina keskeytä pieniä ajatusleikkejä leivän kanssa ja niin edelleen. Mikä siinä onkaan oikeastaan väärää? Lapsi tutustuu ruokaan, käyttää mielikuvitustaan ja todella usein leikin lopuksi syö ruuan. Pitää ruokailun olla niin vakavaa? Eikö rento tunnelma auta lapsia tutustumaan ruokaan?

Se, että T saattaa joskus myös leikkiä ruualla ei mielestäni ole opettanut hänelle huonoja ruokatapoja. Sen sijaan poikaa voi huoletta viedä esimerkiksi ravintolaan syömään eikä hän nirsoile turhia ja syö ruokansa yleensä rauhallisesti. T myös nauttii ruuanlaitosta ja on siitä hyvin kiinnostunut.

Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa!



torstai 16. lokakuuta 2014

Veikka 1kk ja isoveli 2v 4kk

M palasi maanantaina töihin. Olin etukäteen jännittänyt, miten kaikki lähtee sujumaan, mutta ainakin ensimmäiset päivät ovat sujuneet paremmin kuin osasin odottaa.


Pikkuveikka on kasvanut kovaa vauhtia. Neljä kiloa oli viime viikkoisessa neuvolassa ylittynyt ja pituuttakin oli tullut neljä senttiä. Poika on toistaiseksi ollut varsin helppo vauva. Oikeastaan todella helppo. Välillä kitistään, mutta se on aika pientä ja kuuluu asiaan. Pitää vauvan osata ilmaista epätyytyväisyytensä.

Varsinaista rytmiä ei vielä ole, mutta yöllä nukutaan yleensä kaksi kolmen-neljän tunnin unipätkää ja seitsemän aikoihin aletaan heräillä. Veikka on nukkuu päivällä ulkona yleensä pari kahden tunnin pätkää tai sitten yhtä mittaa neljä tuntia. Muuten nukkuminen päivällä on pikkutorkkuja silloin tällöin. Vauva viihtyy hetken itsekseenkin lattialla tuijotellen mielenkiintoisia juttuja, mutta illat kuluvat pääosin tankatessa ja hieman kitistessä. Ensimmäiset hymytkin väläyteltiin M:n syntymäpäivien kunniaksi viime viikolla.

T on suhtautunut vauvaan oikeastaan aivan ihanasti. Vauvaa käydään välillä paijaamassa ja suukottamassa ja sitten matka taas jatkuu omiin touhuihin. T:stä on ollut välillä jo hyötyäkin vauvan kanssa, kun isoveli on viihdyttänyt pienokaista. Toki T:tä pitää koko ajan pitää silmällä vauvan suhteen, koska aina ei vauvaa muisteta varoa ja välillä ollaan turhankin vauhdikkaita vauvan lähellä. T on selvästi ottanut vauvan osaksi meidän perhettä.

Vaikka T on suhtautunut vauvaan hienosti, vauva kuitenkin selvästi aiheuttaa T:ssä hieman kriisiä. Illat ja nukkuminen on ollut viime aikoina vaikeampaa. Poika karkailee sängystä eikä uni meinaa tulla. T on aina ollut pääosin todella helppo nukkumistensa suhteen, mutta reagoinut silti ennenkin uusiin asioihin nukkumisen kautta. Olen myös parina yönä herännyt siihen, että T kömpii viereen, mitä poika ei ole koskaan aiemmin tehnyt.

Reaktiot tuntuvat järkeen käyviltä ja luonnollisilta: Poikaa ihmetyttää, miksi vauva nukkuu äidin ja isin huoneessa, mutta itse pitäisi nukkua omassa sängyssä ja toisaalta T kaipaa läheisyyttä ehkä vielä enemmän kuin aiemmin. Olen pyrkinyt antamaan T:lle läheisyyttä mahdollisimman paljon, mutta onhan se väistämätöntä, että asiat hieman muuttuvat, kun on myös toinen lapsi, joka on vielä paljon rinnalla päivisin. Vaikka reagointi onkin luonnollista ja odotettuakin, meinaa pinna välillä kiristyä, etenkin kun omat yöunet ovat katkonaiset ja väsymys hieman painaa. Olin asennoitunut vauva-aikaan niin, että vauva valvottaa meitä enemmän kuin kaksivuotias, mutta kuten niin monta kertaa todettu lapsiperheessä mihinkään ei kannata tuudittautua ja joka päivä asiat voivat kääntyä aivan päälaelleen. Toivotaan, että nämä sopeutumisvaiheet eivät kuitenkaan ole liian pitkiä ja jaksamme iloita uudesta arjesta!

Muutama kuva vielä taannoisista perunatalkoista, joissa on aivan mahtava tunnelma oikeine perinneruokineen. Tarjolla muun muassa uutispuuroa, siansorkkia, uunijuustoa, laatikoita, lihapataa, kalaa, etikkasalaatteja...


/* Google Analytics */