sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Marraskuu

Hengissä ollaan. Pimeys on saanut minut hieman väsymään ja tuntuu, ettei aika riitä mihinkään.


Nautin arjen pienistä iloista, auringon pilkahduksista, hyvästä ruuasta, aamuliikunnasta ja ennen kaikkea perheestä ja ystävistä ympärilläni. Työhakemuksia pitäisi kirjoitella ja dtyökin saada pikkuhiljaa kasaan. Tulevaisuus hieman stressaa ja jännittää, mutta pitää yrittää jättää huolet ja ottaa vastaan, mitä huominen tuo tullessaan.

Isäinpäivä sujui rauhallisesti puuhaillen ulkohommia maalla. Oikein virkistävä viikonloppu. Ensi viikonloppuna suuntaamme M:n kanssa kaksin pienelle visiitille Helsinkiin. Jännittävää, mutta hauskaa. T on ollut hyvin vähän erossa meistä kummastakin koko yötä, mutta hyvin se varmasti menee.
/* Google Analytics */