torstai 27. kesäkuuta 2013

Juhannusruusu



Juhannuksen suunnittelu jäi lopulta aivan viime tinkaan ja ainoa toiveeni oli päästä pois kaupungista. Suuntasimmekin sitten nokkamme kohti muutaman ystävämme kotiseutua, jossa porukkaa odotti tyhjillään oleva talo kaikilla mukavuuksilla. Tuli juotua kahvia äideillä ja isillä, katsottua lapsuuden omat huoneet, pelattua pesistä ala-asteen kentällä, saunottua ja uitua, syötyä, istuttua iltaa. Nyt tunnen heidät taas himpun verran paremmin. Kiitos!

T ja kummisetä


Juhannuksen valvomiset ovat verottaneet voimia koko viikolta. Ehkä tällä kuumalla ilmanalallakin on ollut osuutta asiaan. Päivät vain vierivät niin nopeasti. Työ on ollut edelleen mukavaa ja hommat ovat lähteneet ihan hyvin käyntiin. Poitsut pärjäilevät ja touhuilevat kotona. T:n selitys muistuttaa päivä päivältä enemmän puhetta ja on tainnut hieman uhmaakin tulla esiin. Palailen vielä T:n tarkempiin kuulumisiin tässä joku päivä.

Nauttikaahan kesästä, ei tätä lämpöä taas liian kauan kestä! 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Häitä ja näitä

Viime päivinä blogi ei ole ollut prioriteeteissä ykkösenä. Koti, satunnainen urheilu, ystävät ja ennen kaikkea perhe ovat menneet edellä ja niin sitä aikaa ei ole sitten meinannut löytyä. Ehkä taas kesän jälkeen intoa löytyy enemmän.

Tässä kuitenkin kuvia viime viikonlopulta ystävien häistä. Jätimme pitkän jahkailun jälkeen T:n kotiin mummin hoiviin. Vähän jännitti ensimmäinen yö, kun me kumpikin olimme pois kotoa, mutta kaikki meni oikein hyvin. Kiitokset mummille siitä!

Eipä sitä ollutkaan tullut juhlittua yli vuoteen, niin että aamulla ei tarvitsisi herätä aikaisin. Täytyy sanoa, että väsymys oli hirmuinen, vaikka saikin nukkua kymmeneen. Mutta oli hienot juhlat! Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa ja tanssia ♥


















maanantai 10. kesäkuuta 2013

Synttärisankari

Huh, eihän tässä näin työssäkäyvänä meinaa ehtiä edes blogia päivittää. Tai ehtii melkein kaikkea muuta. Ehkä kyse onkin enemmän siitä, että päivän koneen edessä istuneena ei enää kiinnosta edes avata läppäriä.


 Vietimme viikonloppuna T:n 1-vuotissyntymäpäiviä. Vieraina lähimmät sukulaiset ja ystävät. Juhlat olivat onnistuneet, joskin jäi hieman harmittamaan, kun ei oikein ehtinyt jutella hyvin kaikkien kanssa. Keskityin enemmän siihen, että saimme ruoat pöytään. Noh, ehkä sitten seuraavissa juhlissa tulee valmistauduttua paremmin.

Mikä tärkeintä, T tuntui nauttivan juhlista ja vieraista täysin rinnoin. Oli melkein hyperaktiivinen. Vai johtuikohan se sittenkin siitä porkkanakakusta?

Poika sai lahjaksi kirjoja, Palston klassikkoskootterin, ihanan puuauton, hiekkaleluja, vaatteita ja brion leikkihellan, lakanat ja pehmohylkeen. Ainiin ja lisää brion junarataa ja ja..Eli eipä jäänyt lahjoitta poitsu. Kaikki lahjat olivat oikein mieleisiä ja kortit sitäkin mieleisempiä. Niitä kun olisi jaksanut kannella vaikka koko illan ;)






Tarjolla:
Vihreä salaatti
Omenacoleslaw
Savulohinapit
Valkosipuli-lehtipersilija-kukkakaalisalaatti
Lämminsavulohi
Sushileivät
 ---
Mansikkaraparperibritakakku
Porkkanakakku
Kaurakeksit
Sitruunaavaahtokarkit
Vesimelooni
Viinirypäleitä



T:n lemppareja taisi olla vesimelooni ja viinirypäleet. Kyllä se porkkanakakkukin näytti maistuvan. Wasabitahnalla voideltuja sushileipiäkin taisi maistaa ja ilme oli sen mukainen :D Haukkasi kuitenkin varmuudeksi vielä toisenkin palan.


Tänään oli neuvolakin, mutta se taitaa jäädä omaan postaukseensa.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Muistoja

Vuosi sitten tähän aikaan lähdettiin sairaalaan ja kolmen tunnin päästä sylissä oli pieni käärö. Onpa vuosi kulunut nopeasti.

Ei enää muista, miten kipeää se teki. Muistaa vain palkinnon.
Kyllä sen vielä joskus haluaa kokea uudestaan.




tiistai 4. kesäkuuta 2013

Työmama

Viikonloppu vierähti nopeasti kummityttömme tullessa perheineen vieraaksemme. Tuli ihan lomaolo kävellessä Pyynikillä ja nauttiessa piknikkiä parvekkeella. Rentouttava viikonloppu töiden alkua odottaessa.




Työt alkoivat eilen ja olo on hieman väsynyt, mutta onnellinen. Poitsut ovat pärjänneet kotona hienosti ja olen innostunut tutkimusaiheestani. Toivottavasti into säilyy, vaikka varmasti jossain vaiheessa on odotettavissa heilahteluja tunneskaalalla.
/* Google Analytics */