Poitsu 5kk

Aika on juossut.



T täytti viime viikolla viisi kuukautta. Torstaina kävimme neuvolassa ja poitsu sai rokotukset. Rokotukset sujuivat ihmeen hyvin. Ensimmäistä piikkiä poika ei edes huomannut ja toisestakin tuli vain pieni parkaisu. Suun kautta nieltävä rotavirusrokote sen sijaan meinasi aiheuttaa vaikeuksia, kun T päättäväisesti kieltäytyi ottamasta sitä. Käänsi vaan päätään ja piti suutaan kiinni aina, kun terkkari yritti antaa rokotetta.

T:n mitat viiden kuukauden iässä:
paino: 7410g
pituus 65,7cm 
päänympärys 43,4cm

Poitsusta on mielestäni kuukauden aikana tullut aikamoinen jässikkä. Ollut oikea massakausi.

Viimeisimmän kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Aloimme maistella kiinteitä. Porkkana ja parsakaali menivät hyvin, mutta omenan maistelun jälkeen T:lle ilmaantui ihottumaa. Ihottumaa tuli melkein joka puolelle. Se ei T:tä ilmeisesti ole juurikaan vaivannut tai kutittanut. Ihottuma ei myöskään hävinnyt omenan lopetuksen jälkeen, joten syynä saattaa olla joku aivan muukin, esimerkiksi pieni flunssa joka poitsulla oli. Ja vaikka syynä olisikin ollut omena, se ei tarkoita vielä allergiaa, vaan pieni voi reagoida ihotumalla uusiin ruoka-aineisiin, vaikkei varsinaista allergiaa olisikaan.

Nyt ihottuma on hieman helpottanut. Seuraillaan vielä, jos menisi ilman sen kummempia toimenpiteitä kokonaan ohi. Tällä hetkellä maistelussa banaani, joka onkin varmaankin makeutensa vuoksi uusi suosikki.

T on alkanut myös liikkua entistä enemmän. Eteenpäin ei vielä kauheasti pötkitä, mutta lattialla T kääntyy vikkelästi sinne suuntaan, missä on jotain mielenkiintoista. Myös mahalleen kääntyminen on entistä päättäväisempää. Se on tullut uniin ja T kääntyykin nykyään mahalleen nukkumaan ja aamulla pojan löytää sängystä ties miten päin kääntyneenä: mahaltaan poikittain tai naama jalkopäähän päin..

Myös päivärytmi on muuttunut. Aamupäivällä otetaan yhdet lyhyet (15min-puoli tuntia) päikkärit ja iltapäivällä yhdet pitkät (4-5h). Päivärytmin muututtua T on nukkunut öisinkin paremmin ja heräilyt ovat taas palautuneet yhteen tai korkeintaan kahteen.

Poitsu on pysynyt edelleen aurinkoisena ja touhukkaana itsenään. Voiko olla iloisempaa herätystä kello kuusi kuin joku suloinen pieni tyyppi, joka alkaa kikattaa nähdessään naamasi?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike