Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2012.

Kaunis päivä, kauniimpi ilta

Kuva
Viikonloppu on mennyt puistossa grillaillen ystävien kesken. Eilen pidimme lettukestit. Onpa kivaa tehdä välillä jotain rutiinista poikkeavaa. Viettää viikko vain tehden kaikkea, mistä pitää. Eilen etunurtsilla soi myös muun muassa Torvikopla ja Poutatorvi. Letkeää meininkiä.

Äipän Kesäkurpitsalasagne

Kuva
Äitini on noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota jo useamman vuoden ajan. Hän vinkkasi minulle suosiolliseksi osoittautuneen kesäkurpitsalasagnen ohjeen: Reilu annos (noin 8 annosta) 600g jauhelihaa 2 kesäkurpitsaa 2prk tomaattipyrettä puolikas Koskenlaskija -juusto (esim. paprika) 2dl ruokakermaa 2-3dl juustoraastetta 2 valkosipulinkynttä (suolaa, mustapippuria, paprikamaustetta) Ruskista ja mausta jauheliha ja sipulit. Sulata joukkoon sulatejuusto ja kaada sekaan ruokakerma. Voitele vuoka. Leikkaa kesäkurpitsat siivuiksi ja laita kerros siivuja vuoan pohjalle. Levitä tomaattipyrettä kesäkurpitsojen päälle. Laita päälle kerros jauhelihamuhennosta ja ripaus juustoraastetta. Jatka lisäten taas kesäkurpitsakerros ja tehden kerroksia mieleinen määrä riippuen vuoan koosta. Jätä päällimmäiseksi kesäkurpitsakerros ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista lasagnea 225 asteessa noin puoli tuntia. Helppo ja nopea ruoka tehdä. M tykkäsi tästä niin, et

Neuvolakuulumisia

Kuva
Eilinen oli superkaunis päivä ja tämä ei niinkään. Ehkä mielenikin menee hieman samoja ratoja.. Eilen kävimme neuvolassa, Kelassa hoitamassa asumistukiasioita ja jätskillä. Neuvolassa kaikki näytti olevan kunnossa. Verenpaineet olivat toisella mittauksella loistavat ja vauva vaikutti voivan hyvin. Hemoglobiinini oli taas hieman laskenut, mikä on ehkä syynä lisääntyneeseen väsymykseeni. Poika on tällä hetkellä hassussa asennossa hieman vinossa niin, että jalat ulottuvat pitkälle oikeaan kylkeeni. Pää on todennäköisesti kuitenkin alaspäin. Vaikuttaa kuulemma aika pitkältä ja hoikalta vauvelilta. Ei ole ainakaan siis äitiinsä tullut ;) Asumistukiasioista sanon vain sen verran, ettei asioita ole tehty turhan yksinkertaisiksi! Ja se on myös hassua, että lapsen saatuani asumistukeni tippuu nykyisestään, vaikka mikään muu ei muuttuisi. Nyt on muuten hyvän mielen viikko meneillään! Pienillä asioilla, kuten hymyllä ja kiitoksen sanalla saa toiselle helposti hyvän mielen. Hymyillen si

Ettei elämä olisi liian vakavaa

Kuva
Viime päivät ovat vierineet nopeasti. Vanhempani ja sisarukseni olivat kylässä viikonloppuna ja viime viikolla alkoi myös teekkariwappu tapahtumineen. Eilen kävin vappubicissä yhden jumpan verran reippailemassa ja illan vietimmekin ystäviemme kanssa grillaillen. Tänään olisi vuorossa vappuleffa nunnaksi pukeutuneena :D Viikot vierivät ja tänään on kasassa 35 viikkoa. Hui. Onneksi melkein kaikki on jo vauvaa varten valmiina. M lähdössä polttopalloturnaukseen. Olisinpa tajunnut eilen ottaa kuvan hänen jumppa-asustaan..

Piknikillä

Kuva
Sää suosi teekkareiden vappupiknikkiä tänäkin vuonna. Kesä on jo lähellä! Oli ihana istuskella auringossa hyvässä seurassa nautiskellen eväistä. Saimme seuraksemme myös pikkusiskoni ♥ Tänä vuonna eväänä itse tehtyjä munkkeja, kolmioleipiä ja simaa. Nam nam! Tuli testattua savusiikatahna kolmioleipien välissä ja toimi mielestäni hyvin.

Sisustusunelmia

Kuva
Jos ostan joskus asunnon tai talon tai rakennan sellaisen, niin ehkä sitten.. Kuvat poimittu milloin mistäkin, osa ainakin seurailemastani blogista Keltainen talo rannalla .

Herkkusuu

Kuva
Olen parantumaton herkkusuu. Olen perinyt herkuttelutaipumukseni isältäni. Kaikki makea on vain niin hyvää. Painonhallintafilosofiani on, että itselleen voi sallia jonkun herkun vaikka päivittäin, kunhan määrät pysyvät hallinnassa. Yksi tai kaksi Marianne-karkkia. Ja muuten ruokavalion on oltava terveellinen. Jos herkuttelu riistäytyy aivan käsistä, tulee asiaan kiinnittää hieman enemmän huomiota. Noh, aina ne määrät eivät sitten pysy hallinnassa. Eilen herkuttelin leffaa katsoessamme neljä köyhää ritaria. Auts. Ne olivat vain niin hyviä kermavaahdon ja vadelmien kanssa. Vadelmat ovat viime päivinä maistuneet jotenkin erityisen hyviltä. Harmi, ettei tullut oltua kesällä ahkerampi ja käytyä vatussa yhtä kertaa enempää. Miksi niin moni taivaallisen herkullinen on samalla hyvin kaloripitoista ja epäterveellistä? Saa vinkkailla niistä terveellisistä herkuista, jos sellaisia on mielessä! Minun terveellisiin herkkuihin kuuluu tällä hetkellä hunajameloni ja marjat.

Raskaustesti

Kuva
Viikko on alkanut rauhallisissa merkeissä käyden muutamilla luennoilla ja muuten ottaen ihan vaan rennosti. Vauva-lehden uusittu raskaustesti:  Viikkoja on tällä hetkellä 34+1. Painoni on noussut 9 kiloa. Nukun vuorokaudessa reilut 9 tuntia. Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla 40. Kutsumme lasta nimellä Vauva . Äitini kutsuu häntä Tarmoksi, mikä on kyllä ihan osuva. Varsinainen nimi on vielä päättämättä. Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja. Alkuraskaudessa ei maistunut lämmin ruoka vain leipä ja mehujää. Hiilihydraatteja on muutenkin tehnyt mieleni entistä enemmän. Kaikki viljatuotteet maistuvat. Varsinaisia inhokkeja ei ole tullut, mutta olen huomannut olevani tarkempi ruuan tuoreudesta esimerkiksi salaattipöydän hieman nahistuneet tarjottavat eivät maistu ollenkaan. Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.  En salannut, mutten toisaalta kertonut hetikään, kun tiesin. Esimiehelle kerroin noin 12 viikolla, ensimmäisen ultran jäl

Sunny Sunday

Kuva
Aamuisen taloyhtiön mankelin jumiuttamisen jälkeen päätin oman mielenterveyteni vuoksi olla tekemättä enempää minkäänlaisia kokeiluja seuraavan kuukauden aikana. Niistä ei ole viime aikoina seurannut hyvää. Mistäs tänään voisi sitten riemuita? Poutapilvien raoista pilkistävästä auringosta Ulkona kuivuvista pyykeistä Oman miehen seurassa nautitusta onnistuneesta ateriasta Kasvavasta mahasta Itäneistä siemenistä

Vauvansänky

Kuva
Minussa on herännyt suuri pesänrakennusvietti. Koti ei kyllä ole vielä siisteytynyt kuin ajatuksen tasolla. Mieli tekisi kovasti, mutta keho tahtoo levätä ja sallittakoon se. Maanantaina saimme tuotua kotipuolesta vanhempieni kummipohjan vanhan sängyn. Olemme saaneet kummipojan melkein kaikki vauva-ajan tarvikkeet ja vaatteet, mistä on ollut suuri apu tässä kahden opiskelijan taloudellisessa tilanteessa. Pitihän se sänky heti kasata ja laittaa kuntoon. Nyt enää pitäisi pohtia, minne sijoitamme sen..

Vuosipäivä

Kuva
Eilen perhevalmennuksessa pyydettiin kuvailemaan omia tunnelmia jollakin värillä. Itse päädyin oranssiin. Viime päivinä olen heitellyt tunneskaalalla aika laidasta laitaan. Yhdessä hetkessä on pirteä, toisessa lopen uupunut, toisena hetkenä itkee ja toisena nauraa. Tätä ne raskaushormoonit kai teettää. Oranssi väri räiskyvien tunteiden lisäksi myös siitä, että avoimin ja kirkkain mielin tässä kuitenkin eteenpäin porhalletaan. Nukuin viime yönä hyvin aamuyöhön asti, kunnes heräsin pohjelihaksen kauheaan kramppiin. En sitten saanut enää oikein nukutuksi ja aamulla nousin ylös pohje todella kipeänä. Onneksi aamua piristi hieman runsaampi aamiainen croissanteilla, hunajamelonilla, sämpylöillä ja pekonilla. Meillä on tänään seurustelun kuusivuotispäivä. Vaikka olemmekin naimisissa, jolloin tämä vuosipäivä ei ehkä ole niin suuressa osassa, on mukava muistella yhdessä kuuden vuoden takaista kevättä. Olemme tunteneet toisemme jo kymmenisen vuotta, mutta tuona keväänä jokin vain loksahti

Humma humma beibi kardemumma

Kuva
Pirteämpänä tähän päivään. Vähän jo koulutöitä tehtynä ja kohta hieman jumppailemaan salille. Illalla vielä perhevalmennukseen. Illan aiheena parisuhde. rv33+1 Aamukahviin saa vaihtelua lisäämällä kahvipurujen sekaan ripauksen kardemummaa. Rakastan kardemummaa ja saan kuulla usein veljeltäni tavastani laittaa sitä paikkoihin, joihin se ei kuulu. Olisi sääli käyttää niin hyvää maustetta vain pullassa! Kardemumma sopii loistavasti moneen, esimerkiksi rahkaan tai pannariin..

Äitiyspakkaus

Kuva
Kotona taas! Palattiin eilen melkein viikon kestäneeltä reissulta ja taisi se vaatia veronsa, vaikkei suuremmin mitään riehutukaan. Olen maannut jo lähes kaksi päivää ja väsymys tuntuu aikamoiselta. Saa nähdä koska tavarat löytävät taas paikkansa.. Loman aikana olimme saaneet Kelalta postia äitiyspakkauksen muodossa. Oli kiva availla ja katsella, mitä kaikkea sieltä nyt tulikaan. Aikamoisen kattava pakkaus tuo on. Ei voi olla kuin kiitollinen, että meistä pidetään huolta. Alkaa jo melkein tuntua, että synnytys lähenee, kun koti alkaa sopivasti täyttyä kaikista vauvantarvikkeista. Jännittävää.

Liebster

Kuva
Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Tunnustuksen säännöt: 1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle. 2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. 3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi. 4. Toivo, että ihmiset, joille lähtetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen! Sain tämän tunnustuksen Sydän soittaa lapselleni -blogin Miralta. Kiitos paljon, olen otettu :) Haluaisin jakaa tunnustuksen: Minnalle , Elinalle , La Dolce Vitalle , Helmiä & Liljoja S:lle ja Marialle .

Pääsiäisen toivo

Kuva
Iloista pääsiäistä kaikille!

Lomaa kuvina

Kuva
Pääsiäisloma on sujunut tehden asioita, joista eniten pidän: rentoutuen ja syöden parhaassa seurassa.  Nautimme vuorokauden Imatran kylpylästä, mikä oli kyllä rahan arvoista. Mukava paikka. Valkealan metsiä matkan varrelta.

Loman viettoon

Kuva
Aikamoisen lumimyräkän jälkeen koitti taas pouta. Matkasimme eilen jo kotipuoleen ja kohta suuntaamme nokkamme kohti Imatraa ja Lappeenrantaa. Vietämme seuraavan yön kylpylässä hotellin pehmeissä lakanoissa ja huomenna menemme moikkaamaan ystäviämme Lappeenrantaan. Hyvää viikon jatkoa kaikille ja palaillaan!

Jumppa

Kuva
Olen yrittänyt tehdä pienen iltajumpan ainakin muutamana iltana viikossa. Tekisi varmasti hyvää tehdä se joka ilta, vaikkapa tv:tä katsellessa. Pieni rauhallinen jumppa auttaa, kun meinaa selkää kivistää, päätä jomottaa tai tulla tukala olo hengittää. Mun iltajumppaan kuuluu muun muassa seuraavaa: Kuva täältä . Kuvä täältä. Kuva täältä. Kuva täältä. Vuorotellen tämä ja selän pyöristys. Kuva täältä. Kuva täältä. Kuva täältä. Kuva täältä. Olen ottanut vinkkejä muun muassa Malla Rautaparran Kantamisen kaudesta ja Janet Balaskasin Mammajumpasta.