torstai 30. kesäkuuta 2011

Juhannus


Kesä on imaissut minut mukanaan. Lämpimät kelit ovat houkutelleet ulos nauttimaan kesästä. Toisinaan olen ollut niin väsynyt kahdeksan tunnin ruudun tuijotuksen jäljiltä, ettei ole tullut mieleenkään avata konetta. Sen sijaan olen napannut käteeni rennon kesäromskun ja lukenut pitkästä aikaa kirjoja.



Juhannus sujui varsin vauhdikkaasti rakkaiden perheenjäsenten kanssa kolutessa jos minkälaisissa pippaloissa. Grillailua, chillailua, saunomista ja uimista. Aika täydellistä.





maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen hääpäivä

Vietimme eilen ensimmäistä hääpäiväämme. Onpa nopeasti mennyt vuosi ja hyvältähän se avioelämä on maistunut :)

Päivä alkoi ihanasti aamiaisella suojaisalla kalliolla Näsijärven rannalla. Rannalla viihdyimmekin useamman tunnin.





Vietimme aikaa yhdessä ja illalla kävimme syömässä ravintola Franklyssa oikein pidemmän kaavan kautta. Pitäsi tehdä niin useamminkin.



Kerrassaan erittäin onnistunut päivä 

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Flow-johtaja?


Kuluneena viikkona olen nähnyt ystäviä, lukenut kesäistä hömppäkirjaa, käynyt uimassa kahdesti, istunut puistossa..Ja ollut töissä. Aika paljon töissä. Onneksi työpaikka on hyvin ilmastoitu, joten olen melkein nauttinut sisätiloissa olemisesta.

Kuluneena viikkona olen tutustunut työpaikkaani, ihmisiin siellä, istunut koulutuksessa, palavereissa, työpöytäni ääressä ja kahvilla työkavereiden kanssa. Kysyessäni esimieheltäni apua jo vakioksi muodostunut vastaus kuuluu: "En mää tiiä, kerro sää!"

"Milloin pitäisin kahden viikon lomani?" -"En mää tiiä, kerro sää."
"Kauan varaan palaveriaikaa vaiheessa olevan työtehtäväni ja tulevien tehtävieni läpikäymiseen?" -"En mää tiiä, sinähän se projektipäällikkö olet."  -Ai, luulin olevani vain juuri työnsä aloittanut kesäharjoittelija, ajattelen.


Tällainenko se flow-johtaja sitten on? Kuukausi sitten kirjoittelin harjoitustyöhöni flow-johtajasta. Flow-johtaja luottaa alaistena asiantuntemukseen ja antaa heidän luovuudelleen tilaa. Hän kantaa vastuun epäonnistumisista ja onnistumisen päivänä muistuttaa menestyksen olleen alaistensa ansiota.

Mietin, että tuo vaikuttaa aika viisalta johtamismallilta ja voisi toimia hyvin asiantuntijaorganisaatiossa. Nyt vasta kuitenkin tajuan, mitä se vaatii työntekijältä. Minusta todella otetaan kaikki irti ja ehkä vähän enemmänkin. Olen ennen luullut olevani oma-aloitteinen, mutta nyt ei tunnu enää yhtään siltä. En vain ennen ole ollut työtehtävässä, jossa käytännössä määrään, miten työni teen ja mihin aikani käytän.

Luovuuteni on todella koetuksella, kun en vielä edes tunne ketään, jolta voisin kysyä apua kussakin tilanteessa. Välillä epätoivo hiipii mieleeni ja kuiskaa, etten mitenkään voi selvitä minulle annetusta vastuusta kunnialla. Toisaalta, jos selviydyn, olen varmasti saanut urani kannalta tähänastisen elämäni parhaimman koulun. Osaan huolehtia asioista ja tehdä työni itse. Osaan ottaa selvää asioista ja kysyä oikeilta ihmisiltä apua. Selviytyä! Nauttia vapaudesta tehdä työni niin kuin itse näen parhaaksi!


Oikein hyvää ja lämmintä viikonloppua kaikille!
Nyt aion unohtaa työjutut  ja nauttia kesästä.
/* Google Analytics */